|
Kesäisenä sunnuntai-iltana 22. heinäkuuta isä nukkui Roineen aaltojen lämpimään syliin Kangasalan Saarikylissä.
Isä teki elämäntyönsä lukion kieltenopettajana, pääosin Kaarilan lukiossa Tampereella. Hänen merkitystään oppilailleen kuvaa eräs abiturienttien penkkariajeluauton juliste:‘Tuulet puhaltavat, Eppu pysyy.‘
Ja kukapa tunneilla istunut voisi unohtaa tonttumanut? Tai maanantaiaineet ja nimilaput? Isä julkaisi runsaasti erilaisia opiskelumateriaaleja ruotsin- ja latinankielten opiskeluun. Lisäksi hän julkaisi kotiseutuaiheisia kirjoituksia sekä mm. käänsi Messeniuksen Suomen kronikan.
Isällä oli lukuisia luottamustoimia elämänsä aikana. Merkittävimpinä pidän toimimista TOAY:n hallituksen puheenjohtajana, OAJ:n valtuustossa ja kansainvälisten asioiden työryhmässä, Federation Internationale des Professeurs de l‘Enseiqnemet Secondaire Officiel:n hallituksen ja toimikuntien jäsenenä, Suomen Unesco-toimikunnan kasvatusjaoston jäsenenä sekä pohjoismaisten opettajajärjestöjen edustajana opettajien maailmanjärjestöjen toiminnassa. Me lapset muistamme kuitenkin hänet parhaiten tärkeimmästä, isän ja vaarin toimesta.
Isä opetti ajattelemaan monitasoisesti; ei ole olemassa mustavalkoisia totuuksia, elämä on paljon monimutkaisempi kuvioneule. Isä kannusti aina ylittämään itseään ja valoi ympärilleen luovuutta, ajattelun haastetta ja kirjoittamisen iloa. Hän oli omiensa luotettavana tukena ja aina valmiina auttamaan aitatalkoista skandinaavisten tutkimusartikkeleiden referointiin ymmärrettävälle kielelle.
Savusauna kulttuuriperintönä oli isälle tärkeä harrastus. Kotipihan savusaunaan hän teki minulle ikkunan, jotta näkisin tähdet. Leikkisästi hän kutsui sitä taivaskanavaksi, seuraukseksi savusaunan modernisaatiosta.
Viimeiset vuodet isä asui Saarikylissä omiensa luona viettäen paljon aikaa erityisesti lastenlastensa Lassin ja Helenan kanssa. Vaarilla oli aina aikaa tulla, olla ja kuljettaa, oli sitä sitten oikeasti tai ei. Rakkaus kantaa sukupolvia, sen voima juurtuu lasten sydämiin. Äidin, Antin ja Liisan kanssa isän lempeää myhäilyä niin kaivaten,
Katariina Välikangas
|
